Eilen illalla yrittelin tuttavuutta neulahuovutukseen ja hetkellisen inspiraation kohteena olikin ne aikaisemmin tehdyt pannunaluset Huopasesta. Pengoin kaikki keittiön laatikot että löysin piparimuotteja :D Ei minulla vaan riitä taiteelliset lahjat tökkimään villasta hienoja kuvia, joten käytin vaan muotteja. Punaiselle pohjalle pistelin ruskeita kuvia ja yhteen laitoin vihreää villaa.

262034.jpg

Apulainen ompelee yötä päivää. Ei ole vielä oikeastaan montaakaan valmista juttua, sen sijaan on ainakin metrin korkuinen pino keskeneräisiä :D Eipä sillä, onkai tässä jotain valmistakin tullut ja melko paljon on semmoisia tilkkuhommia joita apulainen vie mukanaan kotiinsa ja kokoaa siellä valmiiksi (mm. jouluaiheista taulua on tehty osissa). Välillä oikein ihmettelen miten vauhdilla jotain syntyykään tuolta keittiön ompelunurkkauksesta. Oikeastaan me ollaan tehty vain aplikointi juttuja, leikataan ja silitetään, sitten vaan ommellaan koneella kiinni pohjakankaalle. Toki hommaa nopeuttaa se että minä leikkelen ja apulainen ompelee.

Tänään on valmistunut todella hienoja pussukoita. Kuvassa on lankakerä ihan vain sen vuoksi että voitte hahmottaa pussukoiden kokoa. Kukallisia pussukoita tuli useampikin..

262045.jpg

Torstaina viimeistään kuvailen töitä kun summaillaan kahden viikon ompeluksia ja neulomuksia. On tämä kyllä hullujen hommaa kun muutaman kerran vuodessa nähdään niin sitten sitä vaan kudotaan ja ommellaan ;) Olen minä sentään jotain uuttakin oppinut, kuten esimerkiksi virkkaamaan kukkia, kutomaan palmikkoa ja jotain erillaisia neulemalleja, neulahuovutusta..