Eilen sain langat tähän huiviin ja virkkaaminen kiinnosti taas vaihteeksi. Eilisen puolella vielä valmistuikin jo kokonaan ja päättelin langatkin :) 425605.jpg

Lankana MultiMohair ja huivi on virkattu Salomonin solmuilla. Lanka raidoittui melko sievästi, kuvassa huivi on taiteltuna. Tämä huivi on tehty tilauksesta anopille, hän on lahjonut kohta varmaan puolet suvusta/ystävistään minun tekemillä huiveilla ;) Lankaa kului harmittavasti puolitoista kerää. Täytyy kysäistä jos tarvetta olisi toisella huiville niin voisi ostaa vielä kerän lankaa ja saisi tehtyä toisen huivin jemmaan. Tässä langassa kerät näyttävät aivan erillaisilta. Toinen keristä oli melkeinpä valkoinen ja toinen aivan ruskea.  Mutta kyllä niistä samoja värejä löytyi sitten lopulta ;)